Kommentointi ja äänestys ehdotuksista on päättynyt. Kilpailu ratkeaa toukokuussa, jolloin voittaneen ehdotuksen nimi julkaistaan myös tällä sivustolla.

Nimimerkki: DO-RE-MI

Suunnitelman osa-alueet muodostuvat Vaajakosken ydinkeskustasta, vanhan tehtaan alueesta sekä Virranrannasta. Jatkuva sarja on muodostettu katkeamattomalla, rantaan saakka ulottuvalla kävelykadulla, jonka ovat mahdollistaneet alueen suuret korkeuserot. Maaston topografian mukaan suunnitellut alueet ovat nousevia säveliä, joiden taustasointuna on ajatus kasvavasta ja kehittyvästä Vaajakoskesta.

Kaupunkikuvallisessa ratkaisussa tavoitteena on ollut luoda uudelleen Vaajakoskelle varsinainen keskusta, elävöittää tehdasaluetta sekä houkutella kaikenikäisiä asukkaita takaisin keskustaan korkealaatuisella asuinympäristöllä. Suunnitelmassa on hienovaraisia viitteitä funktionalistiseen arkkitehtuuriperinteeseen. Kestävää kehitystä on pyritty huomioimaan olennaisilla perusasioilla, mm. kaupunkirakenteen tiiveydellä, asuinpihojen mikroilmaston muodostamisella, monikäyttöisyydellä sekä arkkitehtonisesti aikaa kestävällä kokonaisratkaisulla. Aluetta halkova uusi elämyksellinen reitti muodostaa vaihtelevan aukioiden sarjan.

30 vierailijaa oli sitä mieletä, että tämä oli hyvä ehdotus
48 vierailijaa ei pitänyt tästä ehdotuksesta

Kommentteja

Eikö Vaajakoski ole siellä Jyväskylän kupeessa

Näitä on nähty miljoonassa kilpailussa - ilmeisen yleispätevää, kun kelpaa suomalaisten mielestä ympäri maailmaa. MISSÄ Vaajakoski?
Graafisena harjoitteena ihan hieno, ei muuta. Rakennukset ihan hauskoja, mutta kulahtaneita kilpailu-utopioita.

Ehdotus tuntuu unohtavan kokonaan historian (paitsi rakennusten funkkikseen viittaavalla muotokielellä/julkisivulla). Muutenkin ainakin ympyräiset korttelit tuntuvat aivan irrallisilta ympäristöstään. Rantapuiston historia tyystin unohdettu, viheralueiden ja puistojen mietintä jäänyt vähäiseen. Hyvä kohta on puistoakseli nykyisen Vesmannintien kohdalla kirjastosta Vaajakoskentielle.
Keskus-kevyen liikenteen akseli, joka jatkuu rantaan asit, hyvä
Pandan alueeseen ja puistoon ei ole esitetty mitään.
Junaradan varren hirvittävä pysäköintikenttä iso miinus miljööseen.
Vaajakosken keskustan kortteleiden leikkauskuva ja havainnekuvat hauskan näköisiä.

Pidän tuosta pääväylän, Vaajakoskentien, ratkaisusta. Funkkistaloille pitää tosiaankin saada vastakaikua tien toiselle puolelle. Samalla syntyy mukavan vaihteleva aukiosommitelma rakennusten taakse.

Tässä on hauskoja elementtejä ja kivoja oivalluksia- kuitenkin monessa kohdassa suorastaan kilpailuohjelman vastainen. Koko keskusta on jyrätty pois ja tilalle ehdotetaan monotonisesti ja hieman lähiömäisesti yhtä ja samaa rakennustyyppiä. Kaupunkikeskustassa mielellään kokisi monimuotoisuutta ja sekavuuttakin. Ihan kuin osa Pandan vanhaa tehdasta olisi haihtunut jonnekin? Trendikkäästi sliipattu ja pääelementit kohdallaan, mutta vaatii että suunnitelmaa toteutetaan kerralla. Onneksi niin tuskin kävisi koska tällainen muotisuunnitelma sopii parhaiten kiemurtelemaan jonnekin metsän keskelle.

Joo, ei tämäkään kestä lähempää tarkastelua. Koko kisassa on kaksi tai kolme toteuttamiskelpoista ehdotusta, aika heikkoa

Kivoja piirroksia, hauskaa sommittelua... mutta ihan totta, miten toteutuskelpoinen? Säilyykö tässä Vaajakosken henki? Puretaan kaikki ja tehdään trendikkäitä muodostelmia, jotka paperilla näyttävät hyviltä. Ei hyvä, ei huono, hukkuu sinne välimaastoon...

No nyt päästiin tarpeeksi villiin lähestymiseen. Yhteydet ajateltu melko hyvin ja kaupallisisille tulevaisuuden mahdollisuuksille on annettu arvoisensa tila. Pikkuisen askarruttaa näin pienen keskustan noin voimakas kävelykeskusta ajattelu. Saattaa tuolla + kemmimäärällä asumiseen toimiakin.