Kommentointi ja äänestys ehdotuksista on päättynyt. Kilpailu ratkeaa toukokuussa, jolloin voittaneen ehdotuksen nimi julkaistaan myös tällä sivustolla.

Nimimerkki: Up & Down

Ehdotus on omaleimaisten osa-alueiden kokonaisuus, jonka alueita yhdistävät viihtyisät kevyen liikenteen väylät ja kohtaamispaikat. Omaleimaisuus syntyy rehevästä kasvillisuudesta, terasseista ja rakentamisen ajallisesta kerroksellisuudesta, joka yhdistyy yhtenäiseksi ”kaupunkipuistoksi”.

9 vierailijaa oli sitä mieletä, että tämä oli hyvä ehdotus
25 vierailijaa ei pitänyt tästä ehdotuksesta

Kommentteja

Kokonaisuus jää sekavaksi. Ei onnistu ratkaisemaan yhteyksiä keskustan ja rannan välillä.

keskustassa on poikettu suotta vanhan kaavan korttelirakenteesta niinkuin monessa muussakin ehdotuksessa. keskeneräisenä kaupunkikuva on kaoottinen eikä keskusta kokonaan rakenettunakaan näytä valmiilta mmielestäni.