Kommentointi ja äänestys ehdotuksista on päättynyt. Kilpailu ratkeaa toukokuussa, jolloin voittaneen ehdotuksen nimi julkaistaan myös tällä sivustolla.
Nimimerkki: Viilto
Ehdotuksen tavoitteena on ollut yhdistää Virranranta ja keskusta sekä visuaalisesti, toiminnallisesti että mentaalisesti.
Tavoitteena ydinkeskustassa on ollut pieni urbaani, tiivis, ihmisen mittakaavainen pikkukaupunkimainen ympäristö kävelykatuineen ja aukioineen.




Kommentteja
Mitä tuulitunneleita!
Hyvää, että teolliselle toiminnalle ja "uusteolliselle" on varattu alueita. Vanha rakenne on kuitenkin hukattu uuden varjoon. Kävelykeskusta ei voi toimia Vaajakosken kaltaisessa lähiössä - tappaa viimeisetkin pienliikkeet ja karkoittaa autoilevat ihmiset suurempiin kaupallisiin keskittymiin. Suurimmat ansiot rakennussuunnittelun puolella, joka ei ollut kilpailukohteena.
Kilpailun parhaimmistoa, mutta tarvitaanko keskustaan oikeasti noin voimakasta keskustakorttelit halkaisevaa monumentaaliakselia? Eikö Vaajakoskentiellä olisi luontevammin se rooli? Tuossa on nyt vaarana että funkistaloja vasten ei tule muuta kuin liikkeiden takapihoja ja huolto-ovia. Rantarakentaminen vuoraa vanhat teollisuusrakennukset aika näkymättömiin, ja teollisuusalue tunkee kiusallisen lähelle pientaloaluetta.
Selevä homma! Tässä on voittaja. Tarpeeksi suurpiirteinen ja asian ytimeen osuva. Loppu on sitten detaljiikkaa.